Uutta kilpailukykyä Himos-Jämsän matkailuun
Uutta kilpailukykyä Himos-Jämsän matkailuun -hankkeen päätavoite oli jalkauttaa keväällä 2022 valmistunutta Himos-Jämsän matkailustrategiaa. Uutta tulevaisuuteen kantavaa strategiaa työstettiin syksystä 2021 lähtien. Yli 200 toimijan avulla muodostettiin kattava näkemys alueen nykytilasta ja tulevaisuuden tavoitteista. Hanke toimi jatkumona edelliselle, Himos-Jämsän matkailualueen toimintaympäristön kehittämishankkeelle.
Hankkeen tavoitteet:
Hankkeen tavoitteena oli toteuttaa toimenpiteitä, jotka tukevat matkailustrategian toimeenpanoa sekä pk-yritysten uudistumista, kestävää kasvua ja kansainvälistymistä. Hankkeella haluttiin edistää matkailuyritysten yhteisten toimenpiteiden tuloksellisuutta sekä parantaa Himos-Jämsän kasvua hakevien yritysten kyvykkyyttä kehittää omaa toimintaansa kotimaisille ja kansainvälisille matkailumarkkinoille. Lisäksi hankkeella haluttiin kehittää Himos-Jämsän matkailualueen ja paikallisten yritysten tunnettuutta ja houkuttelevuutta matkailukohteena.
Toimenpiteet:
Tiedolla johtaminen: Hankkeen tiedolla johtamisen kokonaisuudessa tehtiin aluetalousvaikutusten selvitystyö, jonka tavoitteena oli parantaa ymmärrystä ja tietoisuutta matkailuelinkeinon merkityksestä Himos-Jämsän aluetaloudelle tulevaisuudessa ja suhteessa muihin elinkeinoihin. Selvityksellä on merkittävä rooli tiedolla johtamisessa. Selvityksen osa-alueita olivat mm. matkailun kokonaishyöty, matkailun tulo- ja työllisyysvaikutukset, matkailun kehityksen arviointi, tulevaisuuden skenaarioiden kuvaaminen sekä ennuste- ja arviointimallien luonti. Tutustu selvitykseen täältä.
Tuotteistuksen ja digitaalisuuden ostettavuuden kasvuohjelma: Hankkeen toimenpiteenä oli toteuttaa matkailu- ja palveluyrityksille suunnattu kasvuohjelma. Tavoitteena oli vahvistaa matkailutoimijoiden tuotteistusosaamista sekä digitaalisia markkinointivalmiuksia, ja hakea sitä kautta kasvua alueen matkailuliiketoimintaan kotimaisilta ja kansainvälisiltä markkinoilta. Matkailu- ja palveluyritysten kasvuohjelma sisälsi kaikille alueen matkailualan yrityksille avoimia teemaluentoja sekä yrityskohtaista valmennusta kasvuhakuisille yrityksille. Yrityskohtaisiin valmennuksiin saatiin mukaan 14 yritystä. Kasvuohjelman puitteissa kartoitettiin myös Himos-Jämsän alueen matkailutuotteiden ja-palvelujen digitaalista näkyvyyttä.
Vaikuttajamarkkinoinnin kehittäminen: Hankkeessa rakennettiin vastuullisen vaikuttajamarkkinoinnin konsepti tukemaan Himos-Jämsän arvoihin pohjautuvaa BtoC-markkinointia. Se auttaa toteuttamaan vaikuttajamarkkinointia tulevaisuudessa tavoitteellisesti ja hallitusti. Toimenpiteenä oli myös pilotoida vaikuttajayhteistyötä kolmen Himos-Jämsän matkailijakohderyhmien kannalta sopivien vaikuttajien kanssa. Tuotoksena syntyi vaikuttajamarkkinoinnin suunnittelua ja toteutusta helpottava konsepti sekä vaikuttajamarkkinoinnin käytännön ohjeistus, jota voivat hyödyntää matkailutoimijoiden lisäksi myös muut yritykset sekä Jämsän kaupungin eri toimialat.
Himos-Jämsä tapahtumamarkkinoinnin toimintamallin kehittäminen: Hankkeen toimenpiteenä oli tapahtumamarkkinoinnin strategian ja toimintamallin kehittäminen siten, että se edistää Himos-Jämsän alueen yhteismarkkinointia, ympärivuotista kiinnostavuutta ja bränditavoitteiden toteutumista. Tapahtumamarkkinoinnin toimenpiteisiin liittyi myös pilottina Secto Rally Finland -tapahtuman päätöspäivän suunnittelu ja toteutus. Kehittämistyön tuotoksina syntyi mm. tapahtumamarkkinoinnin strategia- ja toimintamallikuvaus sekä tapahtumajärjestäjän opas.
Toiminta-aika ja rahoitus
Hanke toteutettiin 1.6.2022-31.10.2023.
Hankkeen kokonaisbudjetti oli 302 310 euroa, josta 80 % on Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) ja valtion rahoitusta. Tuki on Keski-Suomen liiton ja Pirkanmaan liiton myöntämää rahoitusta ja Jämsän kaupungin osuus on 20 %.
Uutisointia ja julkaisuja:
Himos-Jämsän alueella käynnistyi uusi matkailun kilpailukykyä edistävä hanke (Julkaistu 16.11.2022)
Matkailulla on suuri aluetaloudellinen merkitys Himos-Jämsän alueella (Julkaistu 14.6.2023)
MM-rallin huipennus nähdään sunnuntaina Himoksella (Julkaistu 14.6.2023)
Kohteena maailma -blogikirjoitus
Kohteena maailma -vieraskynäkirjoitus himosjamsa.fi-sivustolla
Appa matkustaa -blogikirjoitus 1
Appa matkustaa -blogikirjoitus 2
Appa matkustaa -vieraskynäkirjoitus himosjamsa.fi-sivustolla
Ihanasti pihalla -vieraskynäkirjoitus himosjamsa.fi-sivustolla
Eräopas Ilkka Talven vieraskynäkirjoitus himosjamsa.fi-sivustolla