Lintutornit

 

Jämsän seudulle kannattaa saapua ihailemaan upeita lintuja, sillä alueella olevat lintupaikat tarjoavat monipuolisuudessaan maakunnan parhaimmistoa. Tunnetuin Jämsän lintutorneista on Kaipolan Lokalahdessa sijaitseva lintutorni, jossa voi bongata lukuisia lajeja. Siivekkäitä voi tarkkailla myös Alhojärven, Juokslahden ja Olkkolanlahden lintutorneista. Tuuralammella lintuja pääsee seuraamaan tarkkailulavalta. Myöskin Jokisuusta ja Virtalankoskelta löytyy bongauspaikkoja. Jämsä on Keski-Suomen ainoa kunta, jonka pesimälajistoon kuuluvat harvinaiset kangaskiuru sekä harmaasorsa.

 

Jämsän sydän logo

Lokalahden lintutorni

Kaipolan Lokalahden lintutorni on yksi maakunnan parhaista lintupaikoista vuoden ympäri. Torni löytyy Kaipolan tehtaiden saostusaltaiden ja puhdistamon läheisyydestä.

Olkkolanlahden lintutorni

Olkkolanlahden lintutorni sijaitsee suojaisalla rannalla, Olkkolanlahden pohjukassa. Lintutornista avautuu hienot näkymät Olkkolanlahdelle sekä Kurujoen suulle, Tiirinselänkin näkyessä osittain tornille.

 

Vilusen lintutorni

Lintutorni sijaitseen peltojen ympäröimässä järvenlahdessa, Vilusen rannalla, Juokslahdella. Tornista avautuvat näkymät Viluselle sekä lähiympäristön pelloille. Torni on tukeva ja osittain katettu, korkeutta sille kertyy n. 3 metriä. Vilusen rannalla.

 

Alhojärven lintutorni

Alhojärvi on rehevä peltojen ympäröimä järvi. Parhaimmat näkymät Alhojärven lintutorni tarjoaa muuttoaikoina, kun peltojen keskellä oleva järvi houkuttelee lukuisia lintuja. Alhojärvellä tavataan vesi- ja peltolintuja, kesällä alue tunnetaan hyvänä yölaulajakohteena.

Tuuralammi

Tuuralammissa,  Jämsänjoen suvannossa, sijaitsee lintujentarkkailulava. Matalan veden aikaan suvannossa on lieterantaa. Tarkkailulavalta voi havaita muutolla levähtäviä vesilintuja sekä kahlaajia

Voisit olla kiinnostunut

Palvelut

Himos-Jämsän alueella on useita herkuttelu- ja ostospaikkoja sekä virkistäviä hemmotteluhoitoja. Seudun ravintolat ja kahvilat tarjoavat suussa sulavia elämyksiä ja rentoa tunnelmaa. Innokkaat shoppailijat pääsevät kiertelemään ihastuttaviin huopaliikkeisiin ja muihin erikoismyymälöihin.

Lue lisää

Nähtävää

Himos-Jämsä tarjoaa mielenkiintoista nähtävää hirvitarhasta huopakulttuuriin – valitse suosikkisi ja lähde nauttimaan lomastasi!

Lue lisää

Majoitus Himos-Jämsä

Himos-Jämsän seudulla voit majoittua mukavasti ja lomailla pidemmänkin aikaa. Idyllisissä maaseutukohteissa arjen aherrus unohtuu ja mieli lepää. Himoksen matkailukeskus tarjoaa runsaasti tasokkaita lomamökkejä aivan laskettelukeskuksen, golfkentän ja kesän huipputapahtumien kupeesta.

Lue lisää

Jämsässä tapahtuu

SÄRKKÄRIN MUMMOT ON TORILLA la 21.12.2024 klo 8---------

21.12.2024

08:00 - 11:00

Keskuskatu, 42100 Jämsä

Särkkärin Mummot tulee Torille lauantaina klo 8 ja lähtee poi kun myytävä loppuu. Myynnissä Pakaste saunavihtoja, Juureen leivottua ruisleipää, Joululaatikoita…

Lukukanituokio

21.12.2024 - 15.02.2025

Keskuskatu 2, 42100 Jämsä

Lukukanituokiot pidetään pääkirjaston monitoimitilassa. Tuokioita on kolme ja ajan voi varata soittamalla pääkirjaston asiakaspalveluun 040 7122 503. Varausajat: 12.00-12.15, 12.30-12.45,…

JOULUSAUNA la 21.12.2024 klo 15 - 19

21.12.2024

15:00 - 19:00

Moiskalantie 21, 42100 Jämsä

saunamaksu aikuiset 6€ lapset 2€ (4-12). Tarjoamme riisipuuroa ja soppaa sekä lopuksi saunakahvit. Hyvää Joulua toivottaa Jämsän Voimavara ry

Jaa