Vastuullinen matkailu Himos-Jämsässä
Vaikka Jämsä on tunnettu teollisuuskaupunkina, on matkailusta nousemassa koko ajan tärkeämpi elinkeino alueelle. Siksi Jämsän kaupunki ja Himos-Jämsän matkailualue haluavat vaikuttaa siihen, että matkailu on kestävää ja vastuullista myös tulevaisuudessa.
Vastuullisuustekoja Himoksella
HimosLomille on myönnetty arvostettu BIOSPHERE© -sertifikaatti. HimosLomat on myös osa Sustainable Travel Finland -ohjelmaa, joka ohjaa yrityksen toimintaa entistä pidemmälle kestävyyspolulla. BIOSPHERE© -sertifikaatin myöntää Responsible Tourism Institute (RTI), jonka tavoitteena on edistää kestävän kehityksen toimia ja ohjelmia matkailukohteissa ja yrityksissä. Sertifikaatti myönnettiin HimosLomille syyskuun 2024 lopussa.
Visit Finland on myöntänyt HimosLomille Sustainable Travel Finland (STF) -merkin joulukuussa 2024. STF – merkillä viestitään kotimaisille ja kansainvälisille matkailijoille yrityksen sitoutumisesta ekologisesti, sosiokulttuurisesti ja taloudellisesti kestävään toimintaan. STF -merkki on Visit Finlandin kehittämä ja hallinnoima ohjelma.
Vastuullista ja kestävää matkailua Himoksella – HimosLomat
Teemme yhteistyötä ja suosimme paikallista
Himos-Jämsä tukee alueen tuotteita, palveluita ja yrityksiä ja tavoitteemme on työllistää paikallisia ihmisiä. Siksi käytämme paikallisia yhteistyökumppaneita aina kuin mahdollista ja kehitämme matkailua yhteistyössä muiden alueemme toimijoiden kanssa. Työskentelemällä yhdessä niin yritysten, seurojen, kuin asukkaiden kanssa, voimme paremmin vaikuttaa yhteiskunnan ja matkailun tulevaisuuteen. Haluamme, että Himos-Jämsässä on hyvä asua ja vierailla nyt ja tulevaisuudessa, joten pyrimme tekemään päätöksiä, jotka ovat kestäviä myös tuleville sukupolville.
Huolehdimme luonnosta
Luonto on tärkeä osa Himos-Jämsän matkailua, siksi haluamme kiinnittää huomiota alueemme ympäristöön, maisemiin ja luonnon monimuotoisuuteen. Tällä hetkellä käynnissä olevalla Matkailuympäristön kehittämishankkeella on tavoitteena parantaa alueen ulkoilureitistöjä, jotta tulevaisuudessakin Himos-Jämsän alueella olisi kestävät ja luontoa säästävät ulkoilumahdollisuudet. Kun olemassa olevat polut ja reitit on hyvin merkattu ja ylläpidetty, muu ympäristö ei kärsi tai kuormitu.Lisäksi Himos-Jämsän alue panostaa nyt ympärivuotisuuteen, jotta matkailijavirrat jakaantuisivat talviajalta myös muille vuodenajoille ja näin ollen tasapainottaisivat luonnon kantokykyä. Matkailijoiden tasainen saapuminen alueelle takaisi myös yrittäjien toiminnan jatkuvuuden ympäri vuoden.
Kunnioitamme kulttuuriperintöä
Sekä huopa-, että saunakulttuuri kuuluvat vahvasti Jämsän seudun kulttuuriperintöön. Tavoitteemme on vaalia kulttuuriperintöä tuomalla sitä esille aidosti ja kunnioittavasti. Yksi konkreettinen tapa tukea esimerkiksi saunakulttuuria on Jämsän kaupungin ja Saunakylän yhteistyö, jolla pyritään tukemaan vapaaehtoistoimintaa tarjoamalla työllisyyspalveluita, rahoitusta, sekä markkinointiapua Saunakylän kehittämiseen.
Lisäksi teollisuus ja paperitehtaat ovat tärkeä osa Jämsäläisyyttä ja Jämsän historiaa. Niitä pyritään esittelemään alueen erilaisissa kotiseutumuseoissa, joiden kanssa kaupunki tekee yhteistyötä. Osa museoista on kaupungin ylläpitämiä, osa kotiseutuyhdistysten vapaaehtoistyöllä pidettyjä. Kaupunki tekee yhteistyötä kotiseutuyhdistysten kanssa tukemalla esimerkiksi kesäoppaiden palkkausta.
Kierrätys ja jätehuolto
Himoksen alueella on 22 aluekierrätyspistettä, joista osassa voi kierrättää sekajätteen lisäksi lasin ja pienmetallin. Jämsän keskustasta löytyy myös kolme Rinki kierrätyspistettä, joissa voi lisäksi kierrättää muovin ja kartongin. Rinki pisteet sijaitsevat Jämsän S-Marketin ja City-Marketin parkkialueilla.
Jokaiselle mökin omistajalle lähetetään lajitteluohjeet, joita toivotaan jaettavan matkailijoille. Himos-Jämsässä käynnistyi kesällä 2021 jätevirtojen selvitys- ja kehittämishanke, jonka tarkoituksena on parantaa Himoksen alueen jätehuoltoa ja helpottaa kierrätystä myös matkailijoille.
Lisätietoa Jämsän aluekeräyspisteistä löydät täältä.
Kehitämme jatkuvasti toimintaamme
Pyrimme kehittymään, uudistamaan palveluitamme ja auttamaan alueemme yrityksiä kehittymään, jotta niille riittää kysyntää myös tulevaisuudessa. Siksi osallistumme kehityshankkeisiin ja olemme juuri luoneet Himos-Jämsälle uuden matkailustrategian, jonka tavoitteisiin kuuluu mm. matkailun kehittäminen resurssiviisaasti, ympärivuotisuuden lisääminen ja luontomatkailun kasvattaminen.
Himos-Jämsä on ollut myös mukana Visit Jyväskylä Regionin ”Matkailun vastuullisuus näkyväksi Keski-Suomessa” –hankkeessa, jonka tavoitteena oli vastuullisuuden tuominen näkyväksi Keski-Suomen matkailualueella, matkailuyrityksissä ja luontokohteissa. Olemme mukana myös monissa muissa kehityshankkeissa lähialueen kuntien kanssa.
Lue myös Green Jämsä esitteemme, jossa kerrotaan Jämsän kaupungin ja Himos-Jämsän alueen vastuullisuusteoista sekä tulevaisuuden näkymistä.
Yritysten vastuullisuus
Monet alueen yritykset tekevät vastuullisia ja kestäviä valintoja jokapäiväisessä yritystoiminnassaan, vaikka ne eivät ulkopuolelle vielä näykään. Visit Himos-Jämsä pyrkii tukemaan yrityksiä myös vastuullisuusviestinnässä ja kehittämään tätä osa-aluetta näkyvämmäksi.
Yritysten vastuullisuusteoista voit lukea alta:
Alueen matkailuyritykset ovat kertoneet mm. panostaneensa sähköautojen latauspisteisiin, aurinkopaneeleihin, maalämpöön ja led-polttimoihin. Lisäksi ravintolat tilaavat tavarantoimittajilta ensisijaisesti kotimaisia ja paikallisia tuotteita, sekä esimerkiksi tukkuttoimituksia pyritään tekemään niin, että kerralla ostetaan kaikki tarvittava käyntikertojen minimoimiseksi. Myös biohajoaviin astioihin panostetaan etenkin catering-puolella.
Lue lisää:
Himos on rakentamassa Ekokompassi ympäristöjärjestelmää, joka on Suomen luonnonsuojeluliiton omistama sertifikaatti. Himoksen tavoitteena on olla hiilineutraali hiihtokeskus vuoteen 2026 mennessä.
HimosLomilla on käynnissä erilaisia kehitysprojekteja jo olemassa olevien toimintojen kehittämiseksi ja yritys on mukana Visit Finlandin Sustainable Travel Finland (STF) -ohjelmassa.
Elonen on investoineet aurinkopaneeleihin.
Patapirtti panostaa paikalliseen ruuan tuotantoon, sekä Green Care-toimintaan.
Toivomme myös matkailijoiden kiinnittävän huomiota vastuullisuuteen,
alla muutamia vinkkejä Himos-Jämsään saapuvalle matkailijalle:
- Mieti matkustusmuotoasi, voisitko oman auton sijaan matkustaa Jämsään julkisilla? Jämsä sijaitsee hyvien junayhteyksien päässä! Rautatieasemalta on lyhyt kävelymatka lähimmälle bussipysäkille tai linja-autoasemalle. Taksimatka rautatieasemalta Himokselle on ekologisempaa, kuin vaikkapa Helsingistä asti ajaminen.
- Mikäli saavut autolla, pyri valitsemaan majoituksesi läheltä niitä palveluita, joita eniten tarvitset oleskelusi aikana, jotta voit välttää auton päivittäistä käyttöä.
- Lajittele jätteesi.
- Jos retkeilet luonnossa, pysy vain merkatuilla reiteillä, jotta muu ympäristö ja luonto ei kärsi. Vastuullinen retkeilijä myös tuo kaiken metsästä mukanaan, mitä on sinne kantanutkin.
- Ethän tee tulia metsäpalovaroitusten ollessa voimassa
- Käytä energiaa säästeliäästi: Älä jätä valoja päälle, lämmitä saunaa yli tarvittavan ajan tai pidä ovia ja ikkunoita auki talvella.
Mitä minä edellä, sitä muut perässä!