Matkailutilastot
Himos-Jämsän alueella matkailulla on merkittävä taloudellinen vaikutus. Vuonna 2021 matkailun kokonaisvaikutus Jämsässä oli 65,4 miljoonaa euroa, ja sen työllisyysvaikutus oli 262 henkilötyövuotta, huomioiden sekä suorat että epäsuorat vaikutukset.
Matkailun liikevaihto on yli kaksi kertaa suurempi kuin maa- ja metsätalouden, vaikka matkailuun liittyvien yritysten määrä on suhteellisen pieni ja suuri osa näistä yrityksistä on henkilöstömäärältään pieniä. Siitä huolimatta matkailun alueellinen taloudellinen vaikutus on merkittävä, ja sen suhteellinen osuus on suurempi kuin valtakunnallisella tasolla.
Himos-Jämsän matkailu suuntautuu vahvasti kotimaisiin asiakkaisiin ja vapaa-ajan toimintoihin. Vuonna 2022 alueella rekisteröitiin yhteensä 289 289 yöpymistä.
Matkailutilastoja kerätään valtakunnallisesti kuukausittain. Nämä tilastot tarjoavat kattavaa tietoa matkailun kehityksestä sekä valtakunnallisesti että paikallisesti. Tilastot on koottu Tutkimus- ja Analysointikeskus TAK Oy toimesta, lähteenä Tilastokeskus.
Himos-Jämsä – Majoitustilastot ja Matkailutilastot – visitory
Jämsän matkailun aluetalousselvitys
Jämsässä tapahtuu
Rahoitusklinikka
Rahoitusklinikalla tapaat Leader Vesuri-ryhmän ja Jämsän kaupungin yrityspalvelujen rahoituksen ja yrityskehityksen asiantuntijat. Varaa aika etukäteen! Jämsän kaupungin yrityspalvelut Marko Leppänen…
Kollaasikurssi
Tule kokeilemaan kollaasitaiteen tekemistä! Kollaasi on yhdistelmätekniikka, jossa erilaisia materiaaleja yhdistetään liimaamalla samaan teokseen. Kollaaseissa voidaan käyttää lähes mitä tahansa…
Tehtaan Päiväkahvit
📌Joka torstai klo 12:00–12:45 Tehtaan Päiväkahvit on vapaamuotoinen tapahtuma, jossa on opit tuntemaan Tehtaan käyttäjiä, pysyt perillä ajankohtaisista asioista ja…